|
Etelä-Savon Energia on EU:n ilmastotavoitteiden 2020 tasolla jo nyt
Tällä hetkellä Etelä-Savon Energia Oy (ESE)
tuottaa kaikesta myymästään sähköstä ja lämmöstä yli 60 % päästövapailla
uusiutuvilla polttoaineilla. EU:n komissio esittää Suomelle uusiutuvien
energioiden loppukulutuksesta lasketuksi osuudeksi 38 % vuoteen 2020 mennessä
eli ESE täyttää tältä osin jo nyt EU-komission vaatimukset.
Etelä-Savon Energia tuotti vuonna 2012
ekologisilla polttoaineilla noin 170 GWh sähköä. Määrää voidaan havainnollistaa
toteamalla, että ESE:n puupohjainen Ekoteko-sähkö riittäisi noin 75 000
kerrostaloasunnon tarpeisiin.
Ellei ESE tuottaisi päästövapailla
polttoaineilla sähköä ja joutuisi ostamaan ko. sähkömäärän markkinoilta Suomen
keskimääräisen sähkönhankinnan päästökertoimella, siitä aiheutuisi ilmakehään
noin 45 000 tonnin hiilidioksidipäästöt, jotka vastaisivat noin 260 miljoonan
kilometrin ajoa bensiinikäyttöisellä henkilöautolla. ESE tuottaa myymästään
sähköstä noin 64 % Pursialan voimalaitoksessa. Lisäksi ESE on osakkaana
tuulivoimayhtiössä, joka omistaa kaksi tuulivoimalaa.
Faktoja Ekoteko-sähkön tuotannosta
- Ekoteko-sähköä tuotetaan polttamalla puuta modernissa tuotantolaitoksessa,
jossa polttamisen tuloksena jäljelle jää vain hiilidioksidia, vettä ja tuhkaa.
- Hiilidioksidin määrä, joka prosessin tuloksena vapautuu, on yhtä suuri kuin
luonnossa puun uudelleen kasvussa käyttämä hiilidioksidi.
- Tehokkaan polttoprosessin seurauksena päästöt ovat ainoastaan tuhannesosia
niistä päästöistä, joita tulee kotitalouksien polttamista puista.
- Palokaasut puhdistetaan prosessin lopuksi useassa vaiheessa eri
suodatustekniikoilla. Näin puun polton seurauksena ilmaan ei pääse pienhiukkasia
tai muitakaan haitallisia päästöjä.
|